Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Kuvalla on merkitystä

Kuva
Kirjoitin viimeksi ugandalaisten humaaneista asenteista pakolaisia kohtaan. Blogipostauksesta tuli upea määrä palautetta, kiitos siitä. Jotkut ovat huomauttaneet, että asialla on myös kääntöpuoli. Eivät kaikki ugandalaisetkaan ota pakolaisia avosylin vastaan, ja on siellä kansallisessa pakolaispolitiikassa huomautettavaakin. Tämä on totta. Ongelmia on erityisesti pohjoisessa, johon pakolaisia saapuu Etelä-Sudanista satoja päivässä. Erimielisyydet liittyvät kaikkeen yhdessä elämiseen ja pakolaispolitiikan kiemuroihin: maanomistukseen, vastuun jakamiseen, työhön ja resursseihin. Ikävää, mutta aika inhimillistäkin. Pari viikkoa sitten eräässä paikallisen yliopiston järjestämässä tapahtumassa keskusteltiin pakolaiskysymyksistä. Aihe on tunnetusti sensitiivinen, myös täällä: loppuvaiheessa moni yleisössä kävi aikamoisilla kierroksilla. Eräs opiskelijoista nousi ylös ja kysyi kaikkien edessä: "Oletteko muuten huomanneet, että eteläsudanilaisilla pakolaisilla on hienompia au